tiistai 31. maaliskuuta 2015





Miesten 1-sarja taputeltu, naisilla huipennus vielä edessä!/ap





Istumalentopallokausi on miesten osalta ohi. 1-sarjan kakkossija ei ole häpeä vaikka saattaa vähän harmittaa. Joukkue selviytyi kaudesta arvosanalla 9+. Joukkueeseen tuli neljä uutta pelaajaa. Vanhoilla ”palloilijoilla” täydennettynä joukkue intoutui jopa ilmoittautumaan SM-turnaukseen Siilinjärvelle. Pari vahvistusta saatiin mukaan Jämsästä. Ei sekään turnaus hukkaan mennyt, kokemusta tuli roppakaupalla ja kunnioitettava neljäs sija. Ero kärkijoukkueisiin ei ollut hirveän iso, turnauskestävyyttä pitää vaan vähän harjoitella.


Tunnelmia SM-turnauksesta:
"Mitä nuo äijät tekee tuolla kentällä".







Kuva: Vesa Välilä



Naisten tosipeli vielä edessä!


Naisten joukkueelle syksyllä asetettu tavoite saavutettiin. Tavoite oli olla kauden 2014/15 loppuottelussa. Näin edellisen vuoden pronssimitali saisi jatkoa. Siihen sitten kovan taistelun myötä päästiin. Runkosarja alkoi oikein kunnon räpistelyllä Lappeenrannassa ja huomasimme, ettei Suomen Cup voitolla ollut paljoa merkitystä. Hyvä että osattiin lumipyryssä ja tappioitten lannistamana kotia. Toisaalta oli hyvä, että saimme hiukan opetusta. Se pisti harjoittelemaan ja kasvatti luonnetta.
Toinen turnaus olikin sitten kotiturnaus ja sen myötä alkoi omakin peli kulkea. Annoimme ESI-ladylle ja HIY:lle jo kunnon vastuksen. Vielä HIY vei, mutta saatiin erä ja ESI-ladylta kaksi erää.
HIY pääsi sarjatilantilanteessa karkumatkalle ja me ESI-ladysta pisteen edelle toiseksi. Siten kaikki finaalipaikka vielä aivan avoinna ennen viimeistä turnausta.
Viimeinen runkosarjan kierros Helsingissä näyttikin meille aurinkoiselta. Ensimmäinen ottelu oli ESI-ladyja vastaan. Tiukkaa vääntämistä kuten koko kaudella on ollut ja tappio 2-1 ja sarjatilanne tasan. Toinen ottelu oli ZZ-Toivalaa vastaan. Se voitettiin 3-0, tosin toisen ja kolmannen erän loput aiheuttivat valmentajalle ylimääräisiä sydämenlyöntejä. Kolmas peli HIY:tä vastaan ja se voitettiin 2-1 ja loppuottelupaikka varmistui.
Nyt sitten edessä on 18.4. kauden huipennus eli ottelu Suomen mestaruudesta. Joukkueet tuntevat toisensa todella hyvin, siispä ottelusta tulee varmaan tiukka ja tasainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti